Ohita valikko

Vuodenvaihteen indeksimuutosten vaikutus eläkkeisiin

Arvioiden mukaan inflaatiolla on poikkeuksellinen vaikutus vuoden 2023 työeläkeindeksiin. Arvio on, että työeläkeindeksi kasvaa poikkeuksellisesti enemmän kuin palkkakerroin vuoden 2023 alussa.

Työeläkkeisiin vaikuttaa kaksi indeksiä, työeläkeindeksi ja palkkakerroin. Molemmat indeksit tarkistetaan vuosittain tammikuussa. Maksussa olevia työeläkkeitä korotetaan vuosittain työeläkeindeksillä. Korotuksella on tarkoitus varmistaa, että eläkkeiden ostovoima säilyy. Palkkakerroin taas vaikuttaa tuleviin eläkkeisiin. Palkkakertoimen tarkoitus on varmistaa, että työuran aikainen työtulo säilyttää arvonsa. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa molemmat indeksit loka-marraskuussa.

Vaikka eläkkeisiin vaikuttavia indeksejä ei vielä ole vuoden 2023 osalta vahvistettu, on arvioitu, että korkea inflaatio tulee vaikuttamaan työeläkeindeksiin poikkeuksellisesti. Työeläkeindeksin arvioidaan kasvavan selvästi viime vuosia enemmän ja toisin kuin tavallisesti, työeläkeindeksin ennustetaan olevan suurempi kuin vuoden 2023 palkkakerroin. Tämä tarkoittaa, että vuoden 2022 puolella eläkkeelle siirtyvä voi saada suuremman indeksikorotuksen kuin eläkkeelle vasta vuodenvaihteen jälkeen siirtyvä.

Milloin eläkkeelle kannattaa jäädä?

Eläkkeelle jäämisen ajankohta kannattaa suunnitella huolella ja omasta henkilökohtaisesta tilanteesta käsin. Eläkkeen määrään vaikuttavat keskeisimmin työuran pituus ja työtulon taso. Pääsääntö on, että mitä pidempään työskentelet, sen suuremmaksi työeläkkeesi kasvaa, sillä työskentelystä karttuu uutta eläkettä. Jos jäät vanhuuseläkkeelle vasta alimman eläkeikäsi jälkeen, eläkkeeseesi lisätään myös lykkäyskorotus, joka korottaa eläkettäsi jokaiselta kuukaudelta, jolta eläkkeen alkaminen lykkääntyy.

Jos olet jäämässä eläkkeelle viimeistään joulukuussa 2022, korotetaan sinulle maksettavaa työeläkettä työeläkeindeksillä tammikuussa 2023. Jos taas jäät eläkkeelle tammikuussa tai vasta myöhemmin vuonna 2023, korotetaan työurasi aikaset ansiot palkkakertoimella vuoden 2023 tasoon ja alkava työeläkkeesi lasketaan näiden palkkakertoimella korotettujen ansioiden perusteella.

Valinta siitä, jäätkö eläkkeelle jo tämän vuoden lopulla vai vasta ensi vuoden puolella koskee sinua, jos

  • täytät alimman vanhuuseläkeikäsi viimeistään marraskuussa (vanhuuseläke)
  • täytät osittaisen vanhuuseläkeikäsi viimeistään marraskuussa tai olet jo osittaisella vanhuuseläkkeellä ja haluat muuttaa eläkkeesi määrän 25 prosentista 50 prosenttiin (osittainen varhennettu vanhuuseläke).

Mikäli työskentelet työsuhteessa. on hyvä huomioida, että vanhuuseläkkeesi voi alkaa aikaisintaan työsuhteen päättymistä seuraavan kuukauden alusta. Vanhuuseläkkeelle jäädessäsi pakollinen MYEL-vakuutuksesi päättyy ja vanhuuseläkkeen rinnalla työskennellessä ei ole enää oikeutta lomituspalveluihin.

Huomaathan myös, että osittaista vanhuuseläkettä ei myönnetä takautuvasti, vaan osittainen vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan hakemista seuraavan kuukauden alusta. Vanhuuseläke voidaan myöntää takautuvasti enintään kolmelta hakemista edeltäneeltä kuukaudelta edellyttäen, että MYEL-vakuutuksesi on päättynyt eläkkeen alkaessa.

Miten indeksikorotukset vaikuttavat eläkkeen määrään?

Koska vuoden 2023 indeksejä ei ole vahvistettu, emme vielä pysty antamaan arviota siitä, kuinka paljon jo maksussa oleva eläke nousee vuodenvaihteessa tai kuinka paljon palkkakerroin tulee vaikuttamaan ensi vuonna alkaviin eläkkeisiin. Myös laskurimme antavat tällä hetkellä harhaanjohtavan tuloksen, mikäli ole syntynyt vuonna 1958 tai sitä ennen ja arvioit Mela-turvalaskurilla tulevan vanhuuseläkkeesi määrää tai olet syntynyt vuonna 1961 ja arvioi osittaisen vanhuuseläkkeesi määrää Osittaisen vanhuuseläkkeen laskurillamme.

Eläketurvakeskus on tehnyt alla kerrotut laskelmat, jotka havainnollistavat eri indeksikorotusten mukaisia eroja maksettavaan työeläkkeeseen. Laskelmat perustuvat elokuussa tehtyihin arvioihin ensi vuoden indekseistä. Luvut soveltuvat tapauksiin, joissa yksilöön sovelletaan yleistä vanhuuseläkeikää eikä mahdollisia Kelan eläkkeitä oteta huomioon.

Vanhuuseläke

Henkilön eläkekarttuma joulukuun 2022 alussa on 1 500 euroa (elinaikakerroin huomioituna).

  • Jos henkilö jää vanhuuseläkkeelle joulukuussa 2022, saa hän tammikuussa 2023 työeläkeindeksin mukaisen korotuksen. Tämän jälkeen hänen kuukausieläkkeensä on 1 604 euroa.
  • Jos henkilö jää vanhuuseläkkeelle tammikuussa 2023, korotetaan hänen aiemmat työansionsa eläkettä laskettaessa ensin palkkakertoimella vuoden 2023 tasoon ja eläkettä korotetaan lisäksi yhden lykkäyskuukauden perusteella 0,4 %. Alkavan työeläkkeen suuruus riippuu eläkettä edeltävästä ansiotasosta: jos MYEL-työtulo on esimerkiksi 36 000 euroa, alkavan työeläkkeen suuruus on tällöin tammikuussa 1 565 euroa.
  • Esimerkkitapauksessa henkilö siis saisi suuremman kuukausieläkkeen, jos hän jäisi vanhuuseläkkeelle jo joulukuussa. Esimerkkitapauksen henkilö voisi myös lykätä eläkkeelle siirtymistä, jolloin lykkäyskorotus korottaisi hänen eläkettään jokaiselta lykätyltä kuukaudelta 0,4 %. Lykkäämällä eläkkeelle jäämistä vähintään 1.5.2023 saakka hänen kuukausieläkkeensä olisi samansuuruinen kuin joulukuussa nostettu eläke.

Osittainen vanhuuseläke (50 %)

Henkilön eläkekarttuma vuoden 2021 lopussa on 1 500 euroa (elinaikakerroin huomioituna). Henkilö täyttää 62 vuotta joulukuun 2022 alussa, ja hänen ikäluokkansa alin vanhuuseläkeikä on 64 vuotta ja 6 kuukautta. Oikeus täyteen vanhuuseläkkeeseen on tällöin heinäkuussa 2025. Henkilö työskentelee vuoden 2022 loppuun, ja hänen työtulonsa on 36 000 euroa.

  • Jos henkilö nostaa osittaisen vanhuuseläkkeen joulukuussa 2022, on sen määrä tällöin 657 euroa. Eläkettä korotetaan tammikuussa 2023 työeläkeindeksillä. Osittaisen vanhuuseläkkeen suuruus on tämän jälkeen arviolta 702 euroa kuukaudessa. Alkava vanhuuseläke heinäkuussa 2025 on puolestaan arviolta 1 602 euroa.
  • Jos henkilö jää osittaiselle vanhuuseläkkeelle tammikuussa 2023, korotetaan hänen aiemmat työansionsa eläkettä laskettaessa ensin palkkakertoimella vuoden 2023 tasoon. Osittaisen vanhuuseläkkeen suuruus olisi tällöin tammikuussa arviolta 704 euroa kuukaudessa. Heinäkuussa 2025 alkavan vanhuuseläkkeen suuruudeksi puolestaan muodostuisi arviolta 1 580 euroa.
  • Jos henkilö ei nosta osittaista vanhuuseläkettä lainkaan, on hänen vanhuuseläkkeensä heinäkuussa 2025 arviolta 1 685 euroa kuukaudessa.

 

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti työeläketurvaa koskevat indeksit 20.10.2022. Voit katsoa vahvistettujen indeksien mukaiset laskelmat Työeläke.fi -palvelusta: Työeläkeindeksiin poikkeuksellisen suuri 6,8 % korotus

Lue myös: Suunnitteletko osittaiselle vanhuuseläkkeelle jäämistä?

 

 

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö