Nolla tapaturmaa maataloudessa -teemavuosi käynnistyy
Maatalousyrittäjien työ on yksi tapaturma-alttiimmista ammateista. Riskien hallitsemiseksi ja turvallisten toimintatapojen levittämiseksi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela käynnistää Nolla tapaturmaa maataloudessa -teemavuoden 2020. Teemavuosi on osa kansainvälistä Vision Zero - työtapaturmakampanjaa.
– Toteutamme vuoden aikana monipuolista työturvallisuusneuvontaa, uusia palveluita ja palkitsemme parhaita työturvallisuusaloitteita, kertoo vakuutus- ja hyvinvointiyksikön päällikkö Päivi Wallin.
Teemavuoden tavoitteet
Melan käynnistämän teemavuoden tavoitteena on edistää turvallisuutta maatiloilla. Tarkoitus on kannustaa maatalousyrittäjiä kiinnittämään huomiota maatilan riskeihin sekä huolehtimaan turvallisesta työympäristöstä ja toimintatavoista. Teemavuoden aikana Mela innostaa maatalousyrittäjiä jakamaan hyviä käytäntöjä monenlaisin eri toimenpitein.
– Panostamme jatkossa vahvasti maatalousyrittäjien työkyvyn tukemiseen ja näemme, että turvallisten työtapojen edistäminen on tärkeä osa työkyvyn tukemista. Maatalousyrittäjien työturvallisuus on nostettu esille myös kansainvälisesti osana Vision Zero -kampanjaa, ja mielestämme on tärkeää olla mukana tässä kampanjassa jakamassa ja kuulemassa hyvistä käytännöistä, kertoo Melan työhyvinvointitiimin vetäjä Pirjo Saari.
Teemavuotta tukevat monipuoliset palvelut ja kilpailut
Mela järjestää kuukausittain työturvallisuuteen liittyviä kilpailuja vakuutetuilleen. Aiheena ovat maatilojen yleisimmät tapaturmariskit ja niiden ehkäisy.
Ensi vuoden aikana maatalousyrittäjillä on mahdollisuus kokea maatalouden yleisimpiä vaaranpaikkoja myös virtuaalisesti, uusien VR-lasien avulla. Vaaran paikkoja pääsee kokemaan esimerkiksi Melan järjestämillä hyvinvointipäivillä, joita järjestetään vuoden 2020 aikana ympäri Suomea. Kokemuksen jälkeen on mahdollisuus keskustella Melan työturvallisuusasiantuntijan kanssa vaarojen ehkäisystä.
Myös Melan työturvallisuusneuvoja –palvelu auttaa petraamaan tilan työturvallisuutta.
Mela jakaa asiakkailleen työturvallisuusaiheisen Farmikalenterin, jossa paneudutaan kuukausittain tiettyyn työturvallisuusaiheiseen teemaan. Kalenterin sarjakuvissa seikkailevat uudet työturvallisuushahmot, Melaset, jotka oivaltavat ja herättelevät pohtimaan työturvallisuutta.
Vuosi huipentuu Turvallinen maatila 2020 palkitsemiseen
Vuoden maatilan valitsee raati, jossa on edustettuina Melan lisäksi Melan vakuutetut, Työtehoseura ja Työterveyslaitos. Palkinnoksi maatila saa 5 000 euroa. Palkitseminen tapahtuu Maatalouskonemessuilla Helsingissä marraskuussa.
– Tehdään ensi vuodesta maatalousyrittäjien nolla tapaturmaa – vuosi! Kaikki joukolla jakamaan hyviä käytäntöjä ja ideoita, kannustaa toimitusjohtaja Päivi Huotari.
Vuoden tapahtumiin, kilpailuihin ja palveluiden tarkemmat tiedot löytyvät vuoden alussa Melan nettisivuilta. Teemavuodesta tullaan viestimään eri kanavissa, pääsääntöisesti sosiaalisessa mediassa.
Lisätietoja: Melan vakuutus- ja hyvinvointiyksikön päällikkö Päivi Wallin p. 040 740 4728 ja työhyvinvointitiimin esimies Pirjo Saari p. 040 034 1390
Katso kampanjan nettisivut: mela.fi/nollatapaturmaa