Ohita valikko

Miksi maataloudessa sattuu kuolemaan johtavia tapaturmia?

Vuosi 2023 oli synkkä vuosi maatalouden työpaikkakuolemissa. Onnettomuustutkintakeskuksen työpaikkakuolemista tekemän teematutkinnan mukaan maa- ja metsätalousalalla tapahtui viime vuonna jopa 11 kuolemaan johtanutta tapaturmaa. Tämä on noin puolet kaikista vuoden aikana tapahtuneista ja teematutkinnassa tutkituista työkuolemista. Yleisesti tapaturmien määrä maataloudessa on viime vuosina laskenut, mutta samaa myönteistä kehitystä ei valitettavasti pystytä havaitsemaan kuolemaan johtaneiden tapaturmien määrässä.

Melan tilastojen mukaan vakavia, kuolemaan johtavia tapaturmia sattuu maataloudessa vuosittain noin 1–7. Vaihteleva toimintaympäristö ja työn erityispiirteet tekevät maataloudesta yhden riskialtteimmista toimialoista. Työtapaturmat sattuvat erityisesti eläintenhoito- ja konetöissä. Kaatumiset ja putoamiset ovat tyypillisiä maatalouden tapaturmia. Usein vahinkotilanteiden taustalla on ollut kiire, huolimattomuus tai väsymys. Myös vaativat työskentelyolosuhteet vaikuttavat onnettomuuksien syntyyn: töitä tehdään ulkona vaikeissa keliolosuhteissa, korkealla ja ahtaissa paikoissa sekä liikutaan paljon vilkkaillakin liikenneväylillä. Työhön liittyy myös vaarallisten kemikaalien käsittelyä.

Tilastojen mukaan maataloudessa työtapaturmaisia kuolemia on sattunut erityisesti iäkkäille henkilöille. Maatalous on toimiala, jossa tyypillisesti jatketaan työtä vielä virallisen eläkeiän jälkeenkin, joko osana muuta perheyritystä tai sitten yksin.

– Esimerkiksi vuonna 2023 Melassa vakuutettuina olleista tapaturmaisesti kuolleista maatalousyrittäjistä viisi oli yli 70-vuotiaita. Tutkitusti etenkin miesten tapaturmariski kasvaa iän myötä, kertoo Melan tapaturmayksikön päällikkö Sanna Helve-Tuomainen.

Miten tapaturmia voidaan ehkäistä?

Tapaturmien ehkäisyssä tärkeintä on riskienhallinta eli tunnistaminen, ennakointi ja suunnittelu.

– On tärkeää, että työtehtävien vaativuus mitoitetaan aina suhteessa työntekijän osaamiseen ja toimintakykyyn. Tapaturmariskiä voidaan pienentää muun muassa oikeilla ja turvallisilla työtavoilla ja välineillä, siistillä työympäristöllä, hyvällä fyysisellä ja psyykkisellä kunnolla, eläintuntemuksella ja ammattitaidolla. Läheltä piti -tilanteita kannattaa seurata systemaattisesti, sillä niiden kautta työympäristöä voi muokata turvallisemmaksi, muistuttaa Melan työkykypalvelut-yksikön päällikkö Pirjo Saari.

Erilaiset poikkeamat työssä nostavat tapaturman sattumisen todennäköisyyttä. Saari ja Helve-Tuomainen muistuttavatkin, että tapaturmia voi vähentää merkittävästi jo sillä, että arvioi mahdolliset riskit ennen työhön ryhtymistä. Molemmat painottavat myös asenteen tärkeyttä.

– Melassa tehdään ennaltaehkäisevää työturvallisuustyötä, jonka tarkoituksena on herättää tunnistamaan vaaranpaikat ja toimimaan turvallisesti maataloustyössä. Tarjoamme asiakkaillemme monipuolista neuvontaa ja koulutusta työturvallisuudesta ja työssä suojautumisesta. Uutena palveluna on maatalousyrittäjille räätälöity työturvallisuuskorttikoulutus, joka perehdyttää työturvallisuuteen ja vastuisiin yhteisellä työpaikalla, Saari kertoo.

Jokainen tapaturma on liikaa

Maatiloilla sattuvilla tapaturmilla on yleensä laajat vaikutukset. Jokainen tapaturma on vakava asia, mutta se voi olla taloudellisesti ratkaiseva tekijä myös tilan toiminnalle ja yrittäjän perheelle.

– Maatilalla työnteko voi olla myös turvallista, kunhan työturvallisuuteen on kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Työn vaarojen tunnistamiseen ja arviointiin panostaminen on panostamista riskienhallintaan myös perhetasolla, Melan toimitusjohtaja Heli Backman muistuttaa.

Lisätietoja
Tapaturmayksikön päällikkö Sanna Helve-Tuomainen, puh. 029 435 2362, sanna.helve-tuomainen(at)mela.fi
Työkykypalvelut-yksikön päällikkö Pirjo Saari, puh. 029 435 2460, pirjo.saari(at)mela.fi

Teematutkinta työpaikkakuolemista vuonna 2023 on luettavissa Onnettomuustutkintakeskuksen nettisivuilla: Onnettomuustutkintakeskus

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö