Melalle Perheystävällinen työpaikka -tunnus
Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela sai 24.11.2022 Väestöliiton myöntämän Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen. Tunnus kertoo työnantajan sosiaalisesta vastuullisuudesta ja sitoutumisesta perheystävällisyyden toteuttamiseen työyhteisössä. Mela on ollut Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa mukana vuodesta 2019 lähtien.
– Mela on tehnyt määrätietoista kehittämistyötä ja päässyt kolmessa vuodessa perheystävällisyyskyselyjenkin tulosten perusteella erittäin hyvälle tasolle, toteaa Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelman ohjelmapäällikkö Anna Kokko.
Asennetta ja pieniä arjen tekoja
Melassa perheystävällisyys on ollut osana arkea jo ennen ohjelmaan liittymistä. Viime vuosien aikana asian esillä pitoon ja arjen käytäntöihin viemiseen on panostettu aikaisempaa määrätietoisemmin ja systemaattisemmin.
– Työntekijöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi on huomioitu HR-strategiassamme: ”Työssään hyvinvoiva työntekijä tuottaa parhaan asiakaskokemuksen vakuutetuillemme!”. Hyvinvointi näkyy myös laadukkaana asiakaspalveluna. Työeläkelaitoksena meillä on velvollisuus olla esimerkkinä perheystävällisyydestä jo eläkejärjestelmän kestävyyttä turvataksemme, linjaa Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari.
Perheystävällisyyden määrittely ja käytäntöjen yhdenmukaistaminen tukevat arkea ja tekevät tärkeän asian näkyväksi.
– Merkityksellistä on myös esihenkilöiden valmentaminen, sillä perheystävällisyys on kuitenkin usein eniten asennetta ja pieniä arjen tekoja, toteaa Melan henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Minna Gardemeister.
Oivalluksia matkan varrella
Koronan myötä myös Melassa todettiin, että lähes kaikki työtehtävät soveltuvat etätyöskentelyyn. Hybridityö on tullut jäädäkseen tukemaan perheen ja työelämän yhteensovittamista.
– Olemme pyrkineet aikaisempaa ketterämmin huomioimaan työntekijöidemme arjen joustotarpeet entistä perheystävällisemmin. Erilaiset perhe-elämän yllättävät tarpeet on hyvin saatu järjestettyä henkilöstömme työn ja perhe-elämän tasapainon tukemiseksi, iloitsee Gardemeister.
Palautteen perusteella henkilöstön työhyvinvointi sekä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden kokemus ovat kehittyneet parempaan suuntaan, kun käytäntöjä on yhdenmukaistettu ja käyty yhdessä läpi. Näillä pienillä vastaantuloilla työntekijäkokemus on Melassa kehittynyt suotuisasti ja työt ovat sujuneet hyvin.
Perheystävällisyydestä vahvuutemme ja vetovoimatekijämme
Työeläkelaitoksena Melalla on velvollisuus edistää myös työntekijöiden työkykyä ja pitkiä työuria. Tavoitteena Melassa on tukea työn ja perhe-elämän yhteensovittamista elämän eri vaiheissa ja tilanteissa sekä edistää perheystävällistä asennetta työelämässä. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteisiä pelisääntöjä, hyvää esihenkilötyötä ja toistemme erilaisten elämäntilanteiden kunnioittamista.
– Olemme päättäneet tehdä perheystävällisyydestä pito- ja vetovoimatekijän. Tulemme jatkossa aktiivisesti ja systemaattisesti kehittämään henkilöstömme työntekijäkokemusta ja työhyvinvointia perheystävällisyys huomioiden. Yhdessä teemme työpaikastamme perheystävällisen huomioiden toisiamme ja arvostaen erilaisia elämäntilanteitamme. Ottamalla nämä osaksi arkea ja hyvää esihenkilötyötämme onnistumme tässä yhdessä, pohtii Gardemeister.
Lisätietoja:
Henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Minna Gardemeister, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, p. 050 340 5983
Väestöliitto: Melalle Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -tunnus
Väestöliiton blogi: Perheystävällisyys on eniten asennetta ja arjen pieniä tekoja