Ohita valikko

Maatalouslomitusta suositellaan kehitettäväksi nykyisen hallintomallin pohjalta

Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän 12.4.2021 julkaisemassa raportissa suositellaan, että maatalouslomituksen toimintaa jatkettaisiin nykyisen hallintomallin pohjalta. Tähän päädyttiin, koska nykyisessä hallintomallissa nähtiin monia vahvuuksia vaihtoehtoisiin malleihin verrattuna. Nykymallissa Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela ohjaa kuntien paikallisyksiköiden toimintaa, mikä perustuu toimeksiantosopimuksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on toiminnasta vastaava ministeriö.

Maatalouslomituksen toiminnan kehittämiseen panostetaan

Työryhmä katsoo, että kehittämistyötä tulee jatkaa ja työn tulisi olla pitkäjänteistä yli hallituskausien ulottuvaa. Ryhmän työskentelyn aikana tunnistettiin maatalouslomitustoiminnan kehittämistarpeita ja kerättiin myös sidosryhmien näkemyksiä kehittämistarpeista. Ehdotuksia jatkotyöstetään muun muassa Melan lomitusasiain neuvottelukunnassa, jossa ovat edustettuina kaikki lomituksen sidosryhmät.

Mela jatkaa lomituspalvelujen uudistamista

Paikallisyksikkörakennetta vahvistetaan tulevina vuosina lomituspalvelujen laadun ja toimivuuden turvaamiseksi. Rakennetta uudistetaan yksiköitä yhdistämällä. Yksiköiden määrä tulee vähenemään merkittävästi. Rakennemuutoksen toteuttaminen mahdollistaa myös toiminnan jatkojalostamisen. Uudistuksen myötä yksiköiden toimintavalmiuden haavoittuvuus vähenee ja ne pystyvät reagoimaan entistä paremmin muuttuviin tilanteisiin.

– Paikallisyksiköiden yhdistymisen yhteydessä uudistetaan myös lomituksen asiakaspalvelun toimintatapoja vastaamaan entistä paremmin asiakaskunnan muuttuviin tarpeisiin, toteaa johtaja Päivi Wallin Melasta.

Lisätietoja työryhmän selvityksestä
Mikko Rissanen, erityisasiantuntija, Sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 287
Anne Vänskä, hallitussihteeri, Sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 507

STM:n tiedote: Työryhmä: Maatalouslomituksen nykyinen hallintomalli syytä säilyttää

Lisätietoja lomituksesta ja paikallisyksikkörakenteen kehittämisestä
Päivi Wallin, johtaja, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, p. 040 740 4728

 

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö