Suojaintutkinto ja henkilötietojen käsittely
EU:n tietosuoja-asetus edellyttää, että saat tiedon siitä, miten Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela käsittelee henkilötietojasi, jotka täytät/ilmoitat suojaintutkintopalveluun.
Miksi ja millä perusteella henkilötietojasi käsitellään Melassa?
Henkilötietojasi käsitellään Melan ylläpitämän suojaintutkintopalvelun toteuttamiseksi. Palvelun avulla voi kouluttautua maatalouden henkilösuojainten käyttöä koskien. Koulutukseen osallistuja joutuu antamaan nimensä koulutustodistuksen saamiseksi ja osoitetietonsa haalarimerkin lähettämistä varten.
Vastatessasi suojaintutkintopalveluun, suostut siihen, että palvelu tallentaa evästeet ensimmäisen kerran käytettäessä. Käsittelyperuste on suostumus. Tarkempi listaus käytettävistä evästeistä on Eco-onlinen nettisivuilla.
Melan oikeus hankkia ja luovuttaa henkilötietojasi
Suojaintutkintopalvelun ylläpitäjä toimii Melan lukuun henkilötietojen käsittelijänä eikä luovuta IP-osoitettasi tai henkilötietojasi muille, ellei siitä ole erikseen laissa säädetty. Mela toimii rekisterinpitäjänä järjestelmässä. Suojaintutkintopalveluun tallentuvat vain vastaamisen yhteydessä antamasi tiedot. Järjestelmä ei automattisesti hae sinua koskevia tietoja muualta.
Sinulla on oikeus tarkistaa tietosi
Sinulla on oikeus saada tietää, mitä tietoja sinusta on tallennettu Melan rekistereihin. Voit saada jäljennöksen henkilötiedoistasi.
Voit pyytää epätarkkojen ja virheellisten henkilötietojen oikaisemista. Voit myös täydentää puutteellisia henkilötietojasi, jos sillä on henkilötietojen käsittelytarkoituksen kannalta merkitystä.
Muita henkilötietojen käsittelyyn liittyviä oikeuksia
Voit pyytää, että sinua koskevat tiedot poistetaan Melan rekistereistä. Lisäksi voit pyytää Melaa rajoittamaan henkilötietojesi käsittelyä, jos ne ovat mielestäsi virheellisiä tai niitä käsitellään lainvastaisesti. Tällöin Mela voi käsitellä tietojasi vain sinun suostumuksellasi, tai tietosuoja-asetuksen erityisesti mainitsemiin tarkoituksiin.
Henkilötietoja koskevat pyynnöt ja valitusoikeus
Henkilötietoja koskevan pyynnön tekeminen ja vastauksen saaminen on yleensä maksutonta. Jos Mela ei toteuta pyyntösi perusteella henkilötietojasi koskevia toimenpiteitä, saat ilmoituksen asiasta viimeistään kuukauden kuluessa. Jos pyyntöäsi ei voida toteuttaa, Mela kertoo syyn.
Jos olet tyytymätön Melan ratkaisuun henkilötietojasi koskevassa asiassa tai jos katsot, että Mela ei noudata EU:n tietosuoja-asetusta sinua koskevien henkilötietojen käsittelyssä, sinulla on oikeus valittaa asiasta tietosuojavaltuutetulle.
Henkilötietojesi säilyttäminen
Mela säilyttää henkilötietojasi kaksi vuotta suojaintutkintopalveluun rekisteröitymisestä.
Suojaintutkintopalvelua käytetään Melan nettisivujen kautta.
Melan tietosuojavastaavan yhteystiedot
Lähetä suojattua sähköpostia Melan internetsivujen kautta. Voit myös soittaa Melan vaihteeseen 029 435 11.
Lisätietoja tietosuojasta ja henkilötietojen käsittelystä Melassa