Melan vuosi 2021: Vaikuttavuus
Vahvistamme toimintamme vaikuttavuutta Mela-turvaa kehittämällä.
Tuimme asiakkaidemme työkykyä ja jaksamista pandemian keskellä. Vahvistimme Välitä viljelijästä -projektia ja -verkostoa. Edistimme maatalousyrittäjien työterveyshuollon toteuttamista uudella työterveyshuoltosovelluksella.
Jatkoimme paikallisyksikkörakenteen uudistamista lomituspalvelujen turvaamiseksi. Valmistauduimme perhe-eläkeuudistuksen toimeenpanoon ja osallistuimme aktiivisesti lomituslainsäädännön kehittämiseen.
Melan asiakkaiden työkyvyn edistäminen
Tuemme asiakkaidemme työkykyä ja ehkäisemme työkyvyttömyysriskiä työkykypalveluiden, tapaturmavakuutukseen perustuvan työturvallisuustyön ja Välitä viljelijästä -projektin avulla. Maatalousyrittäjien työkyvyn edistämisessä keskeisiä työkaluja ovat myös lomituspalvelut ja työterveyshuollon kanssa tehtävä yhteistyö.
Koronapandemia vaikutti vuoden 2021 toimintaan. Järjestimme sekä maatalousyrittäjille että apurahansaajille uudenlaisia verkkovälitteisiä palveluita työkyvyn tukemiseksi. Tuotimme verkkoon työkykyä ylläpitävää materiaalia. Aloitimme myös uuden Viljelijän työkykymittari -palvelun kehittämisen. Järjestimme ensimmäistä kertaa verkkovälitteisen hyvinvointipäivän. Syksyllä koronatilanne mahdollisti myös alueellisten työhyvinvointipäivien ja hyvinvoinnin ABC-kurssien järjestämisen. Tarjosimme sekä maatalousyrittäjä- että apurahansaaja-asiakkaillemme työhyvinvointineuvojan palvelua puhelimitse ja sähköpostitse.
Vuonna 2017 käynnistynyt Välitä viljelijästä -projekti jatkui valtion erillismäärärahan turvin. Vuonna 2021 projektirahaa käytettiin 1,6 miljoonaa euroa. Projektin keskeisiä toimenpiteitä ovat olleet projektityöntekijöiden tarjoama maksuton keskusteluapu maatalousyrittäjille sekä maatalousyrittäjien ohjaus tarpeellisen avun piiriin. Lisätoimenpiteenä ostopalvelusitoumukset ovat mahdollistaneet oikeanlaisen avun saamisen. Ostopalvelusitoumuksia on käytetty psyykkisen jaksamisen tukemiseen ja muuhun maatalousyrittä-jien jaksamista tukevaan asiantuntija-apuun. Laajensimme vuoden aikana työkykykoordinaattoritoimintaa. Palaute toiminnasta on ollut erittäin myönteistä.
Vuoden aikana teimme projektiin liittyviä tilakäyntejä yhteensä 1 109 ja toteutimme niihin verrattavia etätapaamisia yhteensä 418. Projektin toiminta-alue laajeni kahteen uuteen maakuntaan, kun maakunnallisia hyvinvointihankkeita päättyi.
Turvataksemme varhaisen välittämisen mallin jatkuvuuden ja vaikuttavuuden teemme sidosryhmien kanssa Välitä viljelijästä -verkostosopimuksia. Sopimuksia oli solmittu vuoden 2021 lopussa yhteensä 109 kappaletta. Järjestimme sidosryhmille alueellisia verkostotilaisuuksia pääosin verkon kautta.
Maatalousyrittäjien työterveyshuoltoon kuului vuoden lopussa 31,5 % MYEL-vakuutetuista maatalousyrittäjistä (2020: 31,0 %). Pyrimme vaikuttamaan työterveyshuollon liittymisasteen nousuun ottamalla käyttöön uuden työterveyshuoltosovelluksen. Lisäksi jatkoimme keväällä työterveyshuollon kilpailutuspilotteja yhteistyössä alueen tuottajaliittojen kanssa. Toistaiseksi työterveyshuollon kilpailutuksia on tehty kuudessa maakunnassa.
Turvaamme asiakkaidemme työkykyä myös maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuvalla työturvallisuustyöllä. Käytännössä tämä tarkoittaa tapaturmien ja ammattitautien torjuntaa neuvonnan, tiedottamisen, koulutuksen ja työturvallisuusapurahojen avulla. Käytimme työturvallisuustyöhön vajaat 0,4 milj. euroa, joista työturvallisuusapurahoihin 0,06 milj. euroa.
Jatkoimme Nolla tapaturmaa maataloudessa -teemaa, jonka tavoitteena on vähentää työtapaturmia ja edistää myönteistä työturvallisuuskulttuuria. Järjestimme luonnonvara-alan oppilaitoksille Fiksut farmivideot -kilpailun, jossa palkitsimme vuoden 2022 alussa kolme parasta työturvallisuusaiheista videota.
Mela ja yhteiskuntavastuu
Olemme mukana edistämässä koko yhteiskuntaa koskevaa työurien pidentämistavoitetta. Toimintamme tavoitteena on asiakaskuntamme työkyvyttömyysriskin alentaminen sekä terveiden työvuosien, työkyvyn ja työssäjaksamisen lisääminen.
Vastaamme asiakkaidemme lakisääteisen sosiaaliturvan ja palvelun laadukkaasta toimeenpanosta. Osallistumme aktiivisesti asiakaskuntamme sosiaaliturvan kehittämiseen tuoden esiin heidän työnsä erityispiirteet ja -tarpeet. Kehitämme kaiken aikaa toimintaamme myös sisäisesti. Vahvistimme vuonna 2021 asiakkaita koskevan yhdenvertaisuussuunnitelman, jolla varmistamme yhdenvertaisuuden toteutumisen Melan toiminnassa.
Sijoitustoimintamme perustuu hallituksen vuosittain hyväksymään sijoitussuunnitelmaan. Melan on sijoitustoiminnassaan huolehdittava sijoitusten riittävästä hajautuksesta huomioiden tuotto, riskikantokyky ja varojen vakuutusliikekohtaiset likvidisyysvaatimukset. Sijoitustoiminnassa otamme huomioon ympäristöön (environment), yhteiskuntaan (society) ja hyvään hallintotapaan (governance) liittyvät tekijät (ESG). Saavuttaaksemme vastuullisuustavoitteet olemme edellyttäneet yhteistyökumppaneiltamme näkyvää vastuullisen sijoittamisen näkökulmaa sijoitusprosessissa ja seuraamme säännöllisesti vastuullisuuteen liittyvien tunnuslukujen kehitystä.
Mela on vastuullinen työnantaja. Tuemme henkilöstömme työkykyä ja työhyvinvointia, tietojen ja taitojen jatkuvaa ylläpitoa sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista eri tavoin. Henkilöstömme osallistuu päätöksentekoon ja toimintamme kehittämiseen yhteistyöfoorumien ja työryhmien kautta sekä johtoryhmän henkilöstön hallintoedustuksen kautta. Keräämme säännöllisesti henkilöstömme mielipiteitä ja näkemyksiä erilaisista työkykyyn ja jaksamiseen liittyvistä asioita. Henkilöstöstrategiamme mukaisesti työssään hyvinvoiva työntekijä tuottaa parhaan asiakaskokemuksen asiakkaillemme.
Otimme käyttöön Melan eettiset ohjeet, jotka koskevat koko henkilöstöä ja luottamushenkilöitä. Ohjeiden tarkoituksena on turvata hyvän hallinnon toteutumista ja varmistaa, että Melassa työskentelevien henkilöiden riippumattomuus ei vaarannu.
Koronapandemian poikkeuksellisissa olosuhteissa olemme turvanneet niin asiakkaidemme kuin henkilöstömme terveyttä noudattamalla viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia muun muassa asiakastapahtumien ja etätyön järjestämisessä.