Melan vuosi 2020: Yhteenveto ja tulevaisuuden näkymät
Yhteenveto vuoden 2020 toiminnasta
Koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitukset vaikuttivat Melan toimintaan maaliskuusta 2020 alkaen. Siirryttyämme etätyöskentelyyn saimme sähköisten työvälineiden avulla turvattua sekä asiakaspalvelun että etuuskäsittelyn myös poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Erityisesti koronan alkuvaiheessa korostui tarve jakaa asiakaskunnallemme ajankohtaista tietoa terveysturvallisuudesta ja siitä, miten sosiaalietuuksissa ja lomituksessa vastataan uuteen ja poikkeukselliseen tilanteeseen. Vakuutettujen työkykyä turvaavien palvelujen osalta henkilökohtaisten tapaamisten välttäminen rajoitti toimintamahdollisuuksiamme. Täydensimme toimintaamme kehittämällä ketterästi korvaavia digitaalisia palveluja, kuten verkkotapaamisia.
Eläke- ja etuushakemusten määrän kehitykseen koronatilanne ei olennaisesti vaikuttanut vuoden aikana. Koronarajoitukset muovasivat kuitenkin vakuutettujemme toimintaedellytyksiä erityisen voimakkaasti muun muassa taidekentällä ja maatalouden liitännäistoiminnoissa.
Asiakastyytyväisyys säilyi vuonna 2020 hyvällä tasolla. Myös käsittelyajat saimme pidettyä hyvällä tasolla, vaikka samanaikaisesti jatkunut eläke- ja vakuutussovelluksen rakentaminen sitoi merkittävästi henkilöstöresurssejamme.
Mittava sovellusuudistustyö nosti liikekuluja. Hyvin kohdennetulla panostuksella saimme eläke- ja vakuutussovelluksen onnistuneesti käyttöön vuodenvaihteessa. Henkilöstö- ja muut liikekulut säilyivät edellisvuoden tasolla.
Melalla oli vuoden lopussa 56 814 MYEL-vakuutettua, joista 3 254 oli apurahansaajia. MATA-vakuutettuja oli 78 359. Eläkkeensaajia oli vuoden päättyessä 104 155, joista 257 oli apurahansaajia. MYEL-vakuutettujen määrä väheni edellisestä vuodesta 2,8 %, MATA-vakuutettujen 2,1 % ja eläkkeen-saajien 4,1 %.
Toimintavuoden aikana Melaan saapui 64 171 hakemusta (taulukko 1). Hakemusten kokonaismäärä väheni 4,9 %.
Taulukko 1.
Kaikkien Melaan saapuneiden hakemusten lukumäärä ja muutos edellisestä vuodesta.
Saapuneet hakemukset | 2019 | 2020 | Muutos edellisestä vuodesta |
Vakuutusasiat | 22 678 | 21 198 | –6,5 % |
Perintäasiat | 517 | 397 | –23,2 % |
Luopumisasiat | 743 | 581 | –21,8 % |
Työeläkeasiat | 10 383 | 9 565 | –7,9 % |
MATA-korvausasiat | 31 210 | 30 687 | –1,7 % |
Mela-sairauspäivärahat | 1 508 | 1 264 | –16,2 % |
Lomitusasiat | 429 | 479 | +11,7 % |
Yhteensä | 67 468 | 64 171 | –4,9 % |
Tulevaisuuden näkymät
Otimme vuoden 2021 alussa onnistuneesti käyttöön uuden eläke- ja vakuutussovelluksen. Teknisesti ajanmukainen järjestelmä antaa meille paremmat mahdollisuudet asiakaskokemuksen ja sähköisten palveluiden jatkokehittämiselle tulevina vuosina. Samaan aikaan uudistetulla sähköisellä asiointipalvelulla Mela-turvan hoitaminen verkossa on jatkossa entistä helpompaa. Arvioimme sähköisten palveluiden käytön lisääntyvän edelleen.
Kehitämme digitaalisia palvelujamme myös vakuutettujen jaksamisen turvaamiseksi ja työkyvyttömyysriskin ehkäisemiseksi. Työkykypalveluidemme yleistä kehittämistyötä ohjaavat vaikuttavuusarviointien tulokset, saatu palaute sekä asiakkaidemme työn erityispiirteistä nousevat tarpeet. Jatkamme palveluiden kilpailutuspilotteja työterveyshuollon kattavuuden parantamiseksi ja laajennamme työkykykoordi-naattoritoimintaa uusille alueille. Välitä viljelijästä -projektia jatkamme erillismäärärahan turvin. Toiminnan vakinaistamisen edellytyksiä arvioidaan hallitusohjelman mukaisesti hallituskauden lopulla.
Jatkamme lomituspalvelujen paikallisyksikköverkoston vahvistamista yhteistyössä ministeriön, kuntien ja palvelunkäyttäjien edustajien kanssa. Ensimmäiset laajennetut paikallisyksiköt aloittavat toimintansa vuoden 2021 alusta. Suuremmilla yksiköillä voimme paremmin turvata lomituspalvelujen saatavuuden, tehokkuuden ja hallinnon toimintakyvyn myös tulevaisuudessa. Lomituksen hallinnon kehittämistä pidemmällä aikavälillä pohditaan sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa työryhmässä, jonka työhön osallistumme aktiivisesti. Työryhmä jättää raporttinsa maaliskuussa 2021.
Koko työeläkealan muutoshankkeita on vireillä muun muassa perhe-eläketurvan, työkyvyttömyyseläkkeiden ja ansiotulojen yhteensovittamisen sekä yrittäjien eläketurvan kehittämisessä. Perhe-eläkejärjestelmää koskevien muutosten on tarkoitus tulla voimaan jo vuoden 2022 alusta. Perhe-eläketurvaa uudistetaan vastaamaan yhteiskunnan ja perheiden muuttuneisiin tarpeisiin. Vireillä olevat muutokset tulevat koskemaan myös MYEL-järjestelmää.