Ohita valikko

Työuraeläke

Työuraeläke on tarkoitettu pitkän ja kuluttavan työuran tehneelle ja 63 vuotta täyttäneelle yrittäjälle tai työntekijälle, jonka työkyky on pysyvästi heikentynyt.

Työuraeläkkeen saaminen ei edellytä niin suurta työkyvyn heikentymistä kuin työkyvyttömyyseläke. Työuraeläke on määrältään hieman pienempi kuin työkyvyttömyyseläke.

Sinulla voi olla mahdollisuus työuraeläkkeeseen 63 vuotta täytettyäsi, kun

  • olet tehnyt vähintään 38 vuotta raskasta ja kuluttavaa työtä
  • sinulla on työkykyäsi heikentävä sairaus
  • työsi jatkuu tai sen päättymisestä on alle vuosi
  • et ole vielä täyttänyt omaa vanhuuseläkeikääsi.

Yhtenäinen työura

38 vuoden työuraan saa sisältyä vain lyhyitä katkoja sairauden, työttömyyden tai lomautuksen vuoksi. Äitiys-, isyys- tai vanhempainrahakaudet lasketaan työskentelyajaksi enintään kolmen vuoden ajalta.

Vuosikymmenten raskas ja kuluttava työ

Työuraeläke edellyttää, että olet ollut päätoimisesti työssä, joka on sisältänyt fyysistä tai henkistä rasitusta. Kuluttavan työn määrittely ei perustu ammattinimikkeisiin vaan työn sisältöön.

Rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavan työn tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi

  • hankalat työasennot tai liikeradat
  • kuormittavat sekä suurta voimaa ja nopeutta vaativat työliikkeet
  • hengitys- ja verenkiertoelimistön erityisen voimakas kuormittuminen.

Maatalousyrittäjällä lisätekijänä huomioidaan myös jatkuva ja ympärivuorokautinen kuormittava sidonnaisuus tuotantoeläimiin.

Rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttava työ

Arvioitaessa työn aiheuttamaa rasittuneisuutta ja kuluneisuutta edellytetään, että työ on sisältänyt yhtä tai useampaa seuraavista tekijöistä.

Rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttava työ sisältää
  • suurta lihasvoimaa edellyttäviä tai lihaksia pitkäkestoisesti kuormittavia työliikkeitä
  • hengitys- ja verenkiertoelimistön erityisen voimakasta kuormittumista
  • kuormittavia ja hankalia työasentoja
  • voimaa tai suurta nopeutta vaativia toistuvia työliikkeitä taikka työliikkeitä, jotka sisältävät samanaikaisesti käsien puristusta, kiertoa ja voimaa
  • työskentelyä erityisen vaativassa ja poikkeuksellista henkistä kuormitusta aiheuttavassa vuorovaikutteisessa työssä tai
  • työskentelyä jatkuvaa varuillaan oloa tai erityistä tarkkaavaisuutta edellyttävässä tehtävässä, jossa on korkea tapaturman tai onnettomuuden riski taikka ilmeinen väkivallan uhka.
Rasittuneisuutta ja kuluneisuutta lisäävänä tekijänä otetaan huomioon
  • yrittäjillä tuotantoeläinten hoidon aiheuttama sidonnaisuus
  • työn poikkeukselliset fysikaaliset tekijät
  • kuormitusta lisäävien suojavarusteiden käyttö
  • toistuva yötyö tai muutoin kuormittava vuorotyö
  • toistuvat pitkät työvuorot.

Työuraeläkkeen määrä

Työuraeläkkeen määrä on sama kuin työuraeläkkeen alkamiseen mennessä karttunut eläke. Työuraeläkkeen määrä on hieman pienempi kuin työkyvyttömyyseläkkeen tai vanhuuseläkkeen.

Voit jäädä työuraeläkkeelle myös osittaiselta varhennetulta vanhuuseläkkeeltä. Silloin työuraeläkkeesi määrä koostuu

  • jo maksussa olevasta osittaisesta vanhuuseläkkeestäsi (25 tai 50 % eläkkeestäsi)
  • eläkeosuudestasi, joka ei vielä ollut maksussa
  • osittaisen vanhuuseläkkeesi aikana karttuneesta eläkkeestä.

Jos työeläkkeesi jää pieneksi, voit hakea työeläkettä täydentävää kansaneläkettä Kelasta täytettyäsi 65 vuotta. Kansaneläkkeestä voit lukea lisää Kelan nettisivuilta.

Näin haet työuraeläkettä

  1. Täytä työuraeläkehakemus

    Voit täyttää työuraeläkehakemuksen ja hakea eläkettä myös ennakkopäätöksenä noin kuusi kuukautta ennen suunniteltua eläkkeelle jäämistä. Voit hakea sekä työeläkettä että kansaneläkettä samalla hakemuksella.

    Voit pyytää apua hakemuksen täyttämiseen Mela-asiamieheltä tai Melan asiakaspalvelusta.

  2. Lisää liitteet hakemukseen

    Eläkehakemuksen liitteeksi tarvitaan:

    Huomioithan, että kun toimitat meille lääketieteellisisä selvityksiä, niissä pitää näkyä järjestelmän luomat tunnistetiedot eli nimesi ja henkilötunnuksesi.

  3. Lähetä täytetty ja allekirjoitettu hakemus Melaan

    Lähetä hakemus:

Työskentely työuraeläkkeellä

Voit tehdä jonkin verran ansiotyötä työuraeläkkeellä ollessasi. Eläkkeen rinnalla saamasi kuukausiansio ei saa ylittää ansiotulorajaa, joka on 976,59 euroa kuukaudessa (vuonna 2024).

Jos ansiosi ylittävät ansiotulorajan, eläkkeesi maksaminen voidaan keskeyttää ja laittaa eläke lepäämään vähintään kolmen kuukauden ajaksi. Eläke voi olla lepäämässä vähintään kolme kuukautta vanhuuseläkeiän täyttämiseen saakka.

Jos ansiotulorajasi ylittyy ja sinulle on maksettu liikaa eläkettä, joudumme perimään eläkkeen takaisin. Ilmoita sen vuoksi hyvissä ajoin, jos kuukausikohtainen ansiotulorajasi ylittyy.

Jos jatkat työskentelyä eläkkeen rinnalla, sinulle voidaan tehdä MYEL-vakuutus jäljellä olevan työpanoksesi mukaisella työtulolla. Lue lisää MYEL-vakuuttamisesta eläkkeen rinnalla.

Työuraeläkkeen peruuttaminen

Työuraeläke on mahdollista peruuttaa, jos ilmoitat viimeistään eläkepäätöksen valitusajassa, että et halua myönnettyä työuraeläkettä. Tämän jälkeen työuraeläkkeen peruuttaminen ei ole enää mahdollista.

Vanhuuseläke työuraeläkkeen jälkeen

Työuraeläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi ikäluokkasi alimman vanhuuseläkeiän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta.

Jos olet tehnyt ansiotyötä työuraeläkkeen aikana, on sinun haettava siitä karttunut vanhuuseläke maksuun erikseen.

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö